Mehiläisten seura: Pesä

Mehiläisten seuran näyttely Laajasalon kirjastossa juhlii seuran kolmivuotista taivalta Tullisaaren puistossa. 2019 Tullisaaren puisto siirtyi kauppaneuvos Borgströmin ajasta Mehiläisten aikaan, kun taiteilijat Aino Aksenja ja Ina Niemelä luovuttivat sen kukille ja mehiläisille. Siitä lähtien he ovat palvelleet taiteellaan tuota hunajaista liittoa.

🌼3.1.-30.1.2023.

Tervetuloa avajaisiin 3.1. 2023 klo 18-20.

Näyttely on auki Laajasalon kirjaston aukioloaikojen mukaan.

Aino ja Ina ovat tehneet näyttelyssä nähtävät teokset työn, opiskelun ja perhe-elämän lomassa. Teokset ovat syntyneet käsillä tekemisen ilosta ja nautinnosta, sekä halusta olla ja hoitaa puutarhaa yhdessä – vaalia ystävyyttä ja löytää aikaa luovuudelle. Mehiläisten seura yhdistää taiteessaan käsityötä, puutarhanhoitoa ja nykytaiteen traditiota. Heille käsityöt kuvastavat asennetta, kärsivällisyyttä, voimaa ja hellyyttä kanssaeläjiä kohtaan, olosuhteissa joissa vapaus elää omannäköistä elämää on löydettävä yhteisön ja huolenpidon lomasta. Puutarha- ja taide-elämä on intohimoista, sykkivää, toisteista, täynnä pettymyksiä ja henkeäsalpaavaa kauneutta. Se antaa nautintoa, joka pulppuaa hitaudesta, ruumiillisesta työstä ja multaisista sormista. Teosten näennäinen keveys ja arkisuus on silmänkääntötemppu. 

📣Mehiläisten seuran viiden kohdan manifesti Laajasalon tulevaisuuteen:

  1. Laajasalon luontoalueet säilytetään tai niitä kasvatetaan ja eläinten siirtymäreittejä viheralueiden välillä lisätään. 
  2. Puistot avataan kaupunkilaisille ja puutarhaharrastajille paikkoina, joissa saa osallistua suunnitteluun, hoitamiseen ja sadonkorjuuseen. Puistoista tulee kaupunkilaisten yhteisiä puutarhoja ja kohtaamispaikkoja.
  3. Monivuotisia kaupunkiviljelyalueita perustetaan lisää ja niihin järjestetään asiallinen vesihuolto kaupungin toimesta. Palstaviljely ja puutarhanhoito nähdään tärkeänä muiden harrastusmahdollisuuksien ja virkistystoiminnan rinnalla. Palstaviljelytoimintaa kehitetään ja viljelijöitä tuetaan toiminnassa ja sen itseohjautuvassa organisoimisessa.
  4. Tullisaaren puistoon rakennetaan Laajasalolaisten huoltokeskus, joka käsittää esteettömät vessat, vesipisteen, taukotuvan, puutarhavajan työkaluille ja verstaan. 
  5. Mehiläisten seura vaatii halvempaa julkista liikennettä vastineeksi siitä kärsimyksestä jota siltatyömaa saarelle aiheuttaa.

Svenska kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto, Helsingin kaupunki ja Suomen Oistat-keskus ovat tukeneet näyttelyn valmistamista.

Lämmin kiitos tukijoille, ystäville ja kanssakulkijoille. Erityiskiitos Catharinalle, Liisulle ja Henrille ❤️

Tekijä Liisu Vartija-Rissanen, valokuva Aino Aksenja, kuvankäsitely Mio

Bins sällskap: KUPA

Galleri Salmi, Degerö bibliotek

3-30.1.2023

Bins sällskaps utställning på Degerö bibliotek firar sällskapets treårsjubileum i Turholmsparken. År 2019 skiftade Turholmen från handelsrådgivaren Borgströms era till Binas tid, då konstnärerna Aino Aksenja och Ina Niemelä anvisade den till blommor och bin. Sedan dess har de tjänat denna söta förening med sin konst.

Aino och Ina har gjort verken i utställningen under tiden mellan arbete, studier och familjeliv. Konstverken har fötts ur glädjen och nöjet av att göra saker med händerna, samt viljan att vara i och ta hand om trädgården tillsammans – att vårda vänskap och hitta tid för kreativitet. I sitt arbete kombinerar Bee Company hantverk, trädgårdsskötsel och samtidskonst. För dem speglar hantverket attityd, tålamod, styrka och ömhet mot ens medvarelser, under omständigheter där friheten att leva ett eget liv måste finnas mitt i gemenskap och omsorg. Livet inom konst och trädgård är passionerat, pulserande, repetitivt; full av besvikelser och hisnande skönhet. Nöjet det ger väller från långsamhet, kroppsligt arbete och fingrar i jorden. Verkens skenbara lätthet och alldaglighet är ett trick.

Bins sällskaps fempunktsmanifest för Degerös framtid:

  1. Degerös naturområden bevaras eller utökas och djurens övergångsvägar mellan grönområden utökas.
  2. Parker öppnas för stadsbor och trädgårdsentusiaster som platser där en kan delta i planering, skötsel och skörd. Parker blir gemensamma trädgårdar och mötesplatser för medborgarna.
  3. Fler fleråriga stadsodlingsområden kommer att etableras och en ordentlig vattenförsörjning för dem ordnas av staden. Jordbruk och trädgårdsskötsel ses som viktiga vid sidan av andra hobbymöjligheter och fritidsaktiviteter. Stadsjordbruksaktiviteter utvecklas och odlare stöds i verksamheten och i dess självstyrande organisation.
  4. I Turholmsparken byggs ett servicecenter för Degerös invånare, som kommer att innehålla tillgängliga toaletter, en vattenpunkt, ett rasterum, ett trädgårdsskjul för verktyg och en verkstad.
  5. Bins sällskap kräver billigare kollektivtrafik i utbyte mot det lidande som brobygget på ön orsakat.

Svenska Kulturfonden, Centret för konstfrämjande, Finska kulturfonden, Helsingfors stad och Finska Oistat Center har stöttat vårt arbete.

Birundan

🕰 lördag 3.9.2022 kl 11-17 och söndag 4.9.2022 kl 11-17

📍 På Degerö, i Turholmens park, i trädgården av Trädgårdsmästarens stuga, ljust hus på backen i norra delen av parken

Birundan är ett mångsinnligt evenemang för hela familjen. Keramikkonstnär Catharina Kajander, bildkonstnär Aino Aksenja samt Turholmens biodlare och ljuskonstnär Ina Niemelä bjuder in dig i trädgården. Med oss också multikonstnär-musiker Noora Kauppila, Bins sällskap och sångare-låtskrivare Nightbird. Birundan är en del av Konstrundan-helgen, där konstnärer runtom i Finland öppnar sina ateljéer för publiken.

Vi är på plats, vår konst är på plats, kom du med!

Båda dagarna:

Turholms vilohem – Aino Aksenjas installation

Turholms campingplats – Ina Niemeläs ljusverk

Kritiskt utrotningshotade arter – del av verk Catharina Kajander är med

Sanctuary – Aksenjas och Niemeläs levande trädgårdsinstallation

Nostatus – Noora Kauppilas ljudverk

HO.5 Turholmsparken – Matt Parkers verk

Våffelkafé och honungskiosk!

Lerverkstad för barn.

Lördag:

Sångare-låtskrivare Nightbird (Anna-Stina Jungerstam) uppträder ca kl 15

❗️Tillgänglighet: Evenemanget är kostnadsfritt och passar alla intresserade. Parken är inte fullt tillgänglig. Det finns en gångväg i god skick till Trädgårdsmästarens stuga, men terrängen är backig och vägen i grus. Parkens parkeringsplatser finns på gångavstånd till trädgården och de är begränsade. Vi rekommenderar att komma till fots, på cykel eller med kollektivtrafik. I parken finns sommartoalett på den sydliga parkeringsplatsen. Evenemanget äger rum utomhus så klä dig enligt det.

Birundan har fått stöd från Svenska kulturfonden och Helsingfors stad.

Mehiläisten seurassa tapahtuu

1.5. Vapputori 12-14

Vapputori peruttu sairastapauksen takia. Mahtavia munkkejamme tarjolla tulevissa koitoksissa.

Tullisaaren puistossa, 00590
Viljelypalstojen vieressä.

Kesätori eli Laajasalo Grassroots Market on Mehiläisten Seuran järjestämä Laajasalon pienin toritapahtuma.
Vappupäivänä myymme itsetehtyjä vegaanisia munkkeja ja simaa Tullisaaren puistossa.


Maksu käteisellä tai mobile paylla.


20.5. Maailman mehiläispäivä 17-20

Istutetaan perunaa ja kukkia aamulla päiväkoti Nallessa ja illalla palstalla nr. 45.
Palstan koordinaatit: N:6673855.44 E:25501819.38

Pidämme istutusten lomassa hautausseremonian huhtikuussa kuolleelle Purotarhan sinisen kuningattaren pesälle.


27.-30.6. Avoin puistoresidenssi

Työsketelemme ulkona Tullisaaren puistossa kesäkuun viimeisellä viikolla 27.6.-30.6.

Järjestämme avoimet iltamat torstaina 30.6. klo 18-20.
Olet lämpimästi tervetullut seuraamme.
Ilmoittautumiset tekstiviestillä numeroon 0407175011 tai sähköpostilla osoitteeseen: mehilaistenseura@gmail.com.

Tiedotamme asiasta lisää kesäkuussa.


3.-4.9. Birundan på Trädgårdmästarens Stugan.

Lördag 3.9 klo 11-17
Söndag 4.9. klo 11-17
I Turholm Parken på Trädgårdsmästarens Stugan.

Birundan är ett mångsinnligt evenemang för hela familjen. Publiken kan kika in i biodlarens höstarbete, sätta händerna i lera, smaka och köpa honung, dofta på blommor och självklart se, höra och uppleva konstverken som vi installerar i trädgården och runt den i parken. Konstnärerna är på plats, och vi ser fram emot många intressanta möten med besökarna.

Birundan on monimuotoinen tapahtuma koko perheelle. Yleisö voi katsoa mehiläishoitajan syystöitä, laittaa kätensä saveen, maistaa ja ostaa hunajaa, haistella kukkia ja tietysti nähdä, kuulla ja kokea taideteoksia, joita laitamme esille puutarhaan ja sen ympäristöön. Taiteilijat ovat paikalla viikonlopun ajan.

Kontiokari, S. Yhdyskuntasuunnittelu, diplomityö 1964. Aalto-yliopiston arkisto.

Tullisaaren puistokirppis

Kirppiksellä myynnissä Mehiläisten seuran uuden sadon hunajaa 300g (5e) ja 500g (8e) lasipurkeissa.

Paikalla myös kahvipyörä sekä Sweep housen Niko myymässä käsintehtyjä harjoja ja koreja.

Paikka Henrik Borgströmin puisto / Tullisaaren kansanpuiston nurmikenttä

Tule myymään käytettyjä tavaroitasi, vaatteitasi tai vaikka sadonkorjuuherkkuja Tullisaaren kansanpuiston nurmikentälle 15.8.2021 klo 11-15

Kirppis on avoin ja maksuton, mutta ilmoita aikeistasi tulla myymään etukäteen tekstarilla Inalle numeroon 0407175011 .

Kuka tahansa voi tulla tavaroineen puiston nurmikentälle kirppiksen ajaksi myymään, kunhan vie myymättömät tavarat mukanaan pois ja siivoaa jälkensä. Jokainen on vastuussa omaisuudestaan ja jätteistään. 
Jos parkkipaikan roskikset ovat täynnä, viethän roskasi muualle!

Alueella ja rajallinen määrä parkkipaikkoja, joten tule paikalle jalan tai pyörällä. Koronapandemian vuoksi kirppiksellä tulee muistaa turvavälit.
Asetelkaa myyntipaikkanne väljästi kentälle, pidetään välimatkat kunnossa muihin ja ehdottomasti pysy kotona, jos tunnet itsesi sairaaksi. Toivomme myyjien käyttävän kasvomaskia ja suojakäsineitä lähikontaktissa tapahtuvissa myyntitilanteissa. Lataa puhelimeen Mobilepay äppi, jotta voit tehdä kauppaa ilman käteistä.

Noudatamme opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä.

Tullisaaren kansanpuiston nurmikentän käyttösäännöt:

1. Paikalla saa olla yhtäaikaisesti max 200 henkilöä.
2. Tapahtumien tulee olla maksuttomia ja kaikille avoimia. 
3. Melutason tulee olla kohtuullista. Informoi lähistön 
asukkaita ja toimijoita mahdollisesta häiriöstä. 
4. Tapahtuman yhteydessä pienimuotoinen myyntitoiminta on sallittu. Alkoholin myynti ei ole sallittu.
5. Avotulen teko tai tuliesitykset eivät ole sallittuja. 
6. Kulkureittejä tai pelastusteitä ei saa tukkia.
7. Roskat tulee siivota pois niille tarkoitettuihin astioihin.
8. Pysäköinti on sallittu vain virallisilla pysäköintipaikoilla.
9. Alueen nurmea, puita tai istutuksia ei saa vahingoittaa. 
10. Tilaisuudesta ei saa aiheutua vaaraa ihmisille, 
ympäristölle tai omaisuudelle. 
11. Varmista, että irtorakennelmat, kuten teltat, ovat 
turvallisia ja viedään pois tapahtuman päätyttyä. 
12. Noudata varaamaasi tapahtuma-aikaa. Rakentaminen ja 
purkaminen sisältyvät varattuun aikaan. 
13. Noudata järjestyslakia.
14. Tapahtumien tulee olla Helsingin arvojen mukaisia. 
15. Vastuu tilaisuudesta on aina tapahtuman järjestäjällä.

Terveisin Mehiläisten seura

Mehiläisten seuran vapaailta ja retki Pionien kotiin

Kesätorin vapaailta 21.6 klo 18:00 Puutarhurin mökillä. Niitimme mökin pihan polut, kitkimme Mehiläisten seuran kukkapenkkiä sekä joimme raparperimehua ystävien ja ohikulkijoiden kanssa.

Teimme keskikesän retken Pionien kotiin Taivassaloon, josta ostimme kuusi pionin tainta Tullisaaren elävään temppeliin aiemmilla kesätoreilla ansaitsemillamme rahoilla.

Laajasalon kesätori Maailman mehiläispäivänä

20.5 klo 18

Tullisaaressa pajun alla, palstalla nr. 45,

Maksu käteisellä, mobilepayllä tai toisilla taimilla. Tuotto menee kokonaisuudessaan taiteen tekemiseen.

Myynnissä Kombuchaa ja Mehiläisten seuran kasvattamia taimia:

  • Tomaatti ‘Outdoor Girl’, avomaan tomaatti
  • Kesäkurpitsa ‘Zuboda’
  • Kesäkurpitsa ‘Goldrush’
  • Purjo ‘Hannibal’
  • Ruotiselleri’Tall Utah’
  • Sitruunamelissa Melissa officinalis
  • Lehtosalvia Salvia nemorosa
  • Myskisalvia Salvia sclarea
  • Basilika Ocimum basilicum ‘Genovese’
  • Anis-Iiso Agastache foeniculum
  • Mäkimeirami Origanum vulgare
  • Kirjoperhoskukka Schizanthus pinnatus ‘Angel Wings’
  • Kääpiösamettikukka Tagetes tenuifolia ‘Reg Gem’
  • Ryhmäsamettikukka Tagetes patula ‘Tiger eyes’
  • Isosamettikukka Tagetes erecta ‘Smiles’
  • Tuoksuherne Lathyrus odoratus

Taimet ovat kasvaneet pienissä ja yksityisissä tiloissa. Niiden kanssa on asuttu ja niistä on pidetty huolta. Siemenet ovat Hyötykasviyhdistykseltä.

Laajasalon kesätori 1.5. klo 12-15

Tervetuloa Mahiläisten seuran ensimmäiselle kesätorille Tullisaareen Vappupäivänä 1.5. 2021 klo 12 – 15.

Myymme kotitekoista simaa, vegaanisia munkkeja ja olkipaaleja.

Löydät meidät parkkipaikan läheisyydestä palstalta nr. 45.

Tule sellaisena kuin olet, sekä ota mukaan kasvomaski ja käteistä rahaa. Myös mobilepay käy.

Palvelemme yhtä perhe- tai ystäväkuntaa kerrallaan! Leivonnaiset ovat yksittäispakattuja.

Mehiläisten seura tekee yhteistyötä myös perheenjäsenten, tuttavien, ystävien ja sukulaisten kanssa. Läheltä löytyvää innokkuutta, läsnäoloa ja apua arvostetaan ja otetaan se ilolla vastaan. Nämä mainostaulut syntyivät työpajassa lasten kanssa mökillä.

Laajasalon Kesätori on syntynyt @ainoaksenjan ja @inaniemelan haaveesta tehdä jotain hauskaa ja yhteisöllistä lähellä meidän koteja osana Mehiläisten seuraa.

Vapputorin sydämessä on munkit, simat ja lasten puolen porkkanamuffinssit ja tiivistemehu, olkipaalimaja, keppihevostelut ja vapun henki, prekaarin luokan taistelutanssit ja muut kiihkeät keväiset värinät.

Tulevaisuudessa luvassa on kaikenlaista maan ja taivaan välillä.
Yleensä ainakin jotain pientä syötävää, kukkia ja boheemia ohjelmaa à la Mehiläisten seura ja kaikenkarvaiset ystävät.

Mehiläisten seuralla ei ole omia sometilejä, mutta tulevista tapahtumista ilmoitellaan näillä nettisivuilla ja kylteissä puistossa!
Sekä vaihtelevasti meidän omissa somekanavissa. 

#mehiläistenseura
#beecompany
#tullisaari
#skr2021

#SKR2021

Kuva: Kansallisarkisto.

Mehiläisten seura kiittää lämpimästi Suomen Kulttuurirahaston Paavo Koskisen rahastoa saamastaan apurahasta.

Rahasto perustuu lääketieteen ja kirurgian tohtori Paavo Koskisen (24.4.1904−4.3.1972) testamenttilahjoitukseen 1969. Huomattavan suuresta lahjoituksesta muodos- tettiin 1973 nimikkorahasto, jonka tuotolla tuetaan yleisesti tiedettä ja taidetta sekä julkaisutoimintaa.

Paavo Koskinen oli luonteeltaan pedantti, ja hänen täsmällisyytensä pikkuasioissa oli miltei neuroottista. Hän oli silti huumorintajuinen ja seurallinen, joskin hyvin pidättyväinen. Vapaa-aikansa ja lomansa hän vietti pääasiassa Sammatissa 1950 rakentamallaan kesämökillä. Lukemisen ohessa hän kalasti innokkaasti. Fyysinen työ kuului luonnollisena liikuntana hänen vapaa-aikaansa: metsänraivausta, halonhakkuuta, puutarhanhoitoa sekä talvella lisäksi hiihtoa.Paavo Koskinen ei avioitunut, ja vanhojen ystävien kuoltua hänen sosiaaliset suhteensa kutistuivat yksinäisyydeksi. Luonteensa mukaisesti hän tarkasteli sijoitus- ja käyttöomaisuutta eri tavoin. Edellisen hän arveli jäävän hyödyntämättä parhaalla mahdollisella tavalla, ellei sitä käytettäisi kokonaan tieteen ja kulttuurin edistämiseen parhaan asiantuntemuksen pohjalta. Jälkimmäinen eli kesämökki oli testamentissa erikseen…

https://apurahat.skr.fi/nimikkorahastot/nimikkorahastoesite