Author: Ina

Letter for the festival visitor

Laajasalo, East Helsinki, 18 March 2023

Dear reader,

We’re writing to thank you for all the support you’ve given us. It’s a good time, too, to consider how important the support and sheer existence of friends is to humans and other species. Through the ages and everywhere. 

Today we celebrate National Quilting Day, and in town people are marching for nature. Yesterday the sun shone, melting the dirty heaps of snow. I saw the first snowdrops of the year when I went to remove the mouse guards from the hives and to see if the bees were alive. I peeked into the hives carefully, lifting their roofs slightly. There was a lot of food left, and not many wax scraps on the bottom of the hive yet. From this I gathered that the egg laying has not properly started yet, which is probably a good thing. Last year one of the hives perished when the winter storage ran out during a cold April.

The garden is still asleep under the snow, but a few brave bees dared to peek out from the doorway of the hive, called out by the sun. The situation is dangerous though, as the great tits are on the prowl for unsuspecting bees. I cannot wait for the snow to melt and the tulips we rescued last summer from the park’s rubbish to sprout in the Sanctuary garden. This week felt like the first of spring, and I immediately went and bought some new flower seeds and started dreaming of sowing. One can luckily start that inside already, pregrowing seedlings for summer.

My theme for 2023 is warm, and through that I wish to do everything this Year of the Rabbit. Warmth is intrinsic to our work. Handicrafts and gardening share the same ardor: slowness and being hands on with life warm the maker, and at best this warmth is conveyed to the viewer, too. I find quilts fascinating because they are so enigmatic, layered and misunderstood. They are tolerant and abundant in their aesthetics and full of stories. Quilts are heavy and awaken strong emotions for the blankets that they are. 

This past year, feelings and relationships have often been tangled in the Bee Company. These tangles are of no interest to you and I do not wish to say more about them here, but what I will say is that all those feelings and sorrows are also present in the works. They have been sewn into the seams of the tent, and painted and sanded and repainted, dug into the earth and grown into flowers. This exhibition, however, is not about conflict and difficulty but desire, joy and unity. There’s warmth in collaboration and gathering, especially if you can gather in a garden, or in a tent if it rains. Perhaps the most important thing is working, and being, together. Or what do you think?

A few weeks ago we were planning our trip to Prague. It feels meaningful to be going to a city we visited together twenty years ago, on our first trip together, an Interrail at sixteen. A part of the work we present in the Quadrennial will be made, collected and thought about during our long trip by land and sea from Laajasalo to Praha 7 in June. The work continues during the whole PQ23, where our exhibition is slowly forming and changing before your eyes. The beginning and end of this journey are the same as the Interrail in 2003, but in the opposite direction. Something is about to come full circle, though we are not certain what it is yet. This is how we approach art making too – the route is clear, intuition carries you and you know before you know. 

I have been thinking about where to get two comfy and lightweight chairs to sit on for you and me. Is it too risky to try and find them along the way or should I scout them beforehand? I’ve also been thinking about how to pack Catharina’s huge pot and how to prepare the hives for my absence during the buzziest time of the year. I need to ask someone to check in on them and also to water the flower bed when it is dry. An exhibition is an awful responsibility and so is a garden.

But perhaps, after all, it is not what you get out of a garden, but what you put into it that is the most rewarding. And forgive me for my self-conscious ending to this letter, but let me ask one silly and egoistic question: What is my place in the world? A question frequently asked, and never, so far as I know, satisfactorily answered to me. We commonly spend our years, as long as they are given to us, getting ready to enjoy ourselves. How many hours, how many minutes do I get of that which is happiness? I do not mean laziness, which is always discontent; but that enjoyment, in which the natural senses have easy play, and the cynic thoughts and hopelessness have a holiday. There is probably nothing that has such a tranquilizing effect, and leads into such content as gardening. By gardening, I do not mean that insane desire to raise gigantic vegetables which some have; but the philosophical occupation of contact with the earth, and companionship with gently growing things and patient processes; that exercise which soothes the spirit and develops the muscles. 

I hope Prague will be good for us and that we make many new friends for the future.

With warm regards,

Ina & Aino

Mehiläisten seura: PESÄ / HIVE

Galleria Salmi, Laajasalon kirjasto / Laajasalo library

3.-30.1.2023

Sanctuary, 2020-
47 dokumentaatiokuvaa, 11x15cm
Elävä installaatio: mehiläispesät, kukkaispuutarha ja huvimaja, sekä taiteilijat jotka huolehtivat niistä / joista ne huolehtivat. Tullisaaren puisto, Helsinki

Sanctuary, 2020-
47 documentation images, 11x15cm
Living installation: beehives, flower garden and gazebo, and the artists who take care of them / are taken care of by them. Tullisaari Park, Helsinki

Tullisaaren retkeilykeskus, 2022
Installaatio, josta tässä esillä: Sopu-teltta ja kehystetty alkuperäinen Tullisaaren leirintäalue-postikortti

Tullisaari Camping, 2022
Installation, of which here: Sopu tent and framed original Tullisaari Camping postcard

Kesätori, 2023
Installaatio: lämpöpeitto, retkijakkara, Inan lasten Seela ja Laila Hälisen piirustukset, skep hat niittynurmikasta ja rottingista, instax-valokuva ja piirustus Sanctuaryn huvimajasta, teltanpainot shungiittia ja laavakiveä, mäkimeiramikimput Sanctuaryn puutarhasta, Ainon ja Inan puutarhakassit

Grassroots market, 2023
Installation: space blanket, camping stool, drawings by Ina’s children Seela and Laila Hälinen, skep hat made of Kentucky bluegrass and rattan, instax photograph and drawing of the Sanctuary gazebo, tent weights of shungite and volcanic rock, bunches of oregano from Sanctuary garden, Aino’s and Ina’s gardening bags

Puutarhurin peitto, 2022
Tilkkupeitto: kierrätetyt puuvillakankaat, kasvivärjätty villa

Työssäkäyvien naisten lepokoti, 2022
Osa installaatiota, josta tässä esillä: kierrätetyistä, nimikoiduista keittiöpyyhkeistä tehdyt tilkkupeitto ja silmätyyny, jonka sisällä Sanctuaryn puutarhasta kerätyt tuoksuvat yrtit, ääniteos 15:05 min.
Tehty yhteistyössä Ainon äidin Liisu Vartijan kanssa

Gardener’s quilt, 2022
Quilt: recycled cotton fabrics, plant dyed wool

Resting home for working women, 2022
Part of installation, of which here: quilt and eye pillow made from recycled kitchen towels embroidered with initials; fragrant herbs collected from Sanctuary garden inside the eye pillow, sound piece 15:05 min.
Made in collaboration with Aino’s mother Liisu Vartija

Rakkaus edellä, 2022
Veistos: puulaatikko, Tullisaaren mehiläisten vahat vuosilta 2020-2022, Tullisaaren mullasta löydetyt posliinin- ja lasinpalaset

Love first, 2022
Sculpture: wooden box, beeswax of Tullisaari bees from 2020-2022, pieces of porcelain and glass found in the soil of Tullisaari

Bee Company: HIVE

Galleria Salmi, Laajasalo library. The gallery is open according to the opening hours of the Laajasalo Library.

🌼 3-30 January 2023

Welcome to our opening on January 3, 6-8 pm.

Bee Company’s exhibition at Laajasalo library celebrates the Company’s three-year anniversary in Tullisaari park. In 2019, Tullisaari shifted from the era of trade advisor Borgström to the Age of Bees, when artists Aino Aksenja and Ina Niemelä assigned it to flowers and bees. Since then, they have served this sweet union with their art.

Aino and Ina have made the works in the exhibition in the meantime between work, studying and family life. The artworks were born of the joy and pleasure of making things with your hands, as well as the desire to be in and take care of the garden together – to cherish friendship and find time for creativity. In their work, Bee Company combines handicraft, gardening and contemporary art. For them, handicrafts reflect attitude, patience, strength and tenderness towards fellow beings, in circumstances where freedom to live a life of one’s own must be found in the midst of community and care. Life in art and gardening is passionate, pulsating, repetitive; full of disappointments and breathtaking beauty. The pleasure it gives springs from slowness, manual labor and fingers in soil. The apparent lightness and mundanity of the works is a sleight of hand.

📣Bee Company’s five-point manifesto for Laajasalo’s future:

  1. Laajasalo’s nature areas are preserved or expanded, and animal transition routes between green areas are increased.
  2. Parks are opened to city dwellers and garden enthusiasts as places where you can participate in planning, tending and harvesting. Parks become common gardens and meeting places for the citizens.
  3. More perennial urban farming areas will be established and proper water supply will be arranged for them by the city. Farming and gardening are seen as important alongside other hobby opportunities and recreational activities. Urban farming activities are developed and farmers are supported in the activity and in its self-directed organization.
  4. A service center for Laajasalo residents will be built in Tullisaari park, which will include barrier-free toilets, a water point, a break room, a garden shed and a workshop.
  5. Bee Company demands cheaper public transport in exchange for the suffering caused by the bridge construction on the island.

The Swedish Cultural Foundation in Finland, Arts Promotion Centre Finland, Finnish Cultural Foundation, City of Helsinki and Finnish Oistat-centre have supported our work.

Thank you for all our supporters and friends, especially Catharina, Liisu and Henri ❤️

Mehiläisten seura: Pesä

Mehiläisten seuran näyttely Laajasalon kirjastossa juhlii seuran kolmivuotista taivalta Tullisaaren puistossa. 2019 Tullisaaren puisto siirtyi kauppaneuvos Borgströmin ajasta Mehiläisten aikaan, kun taiteilijat Aino Aksenja ja Ina Niemelä luovuttivat sen kukille ja mehiläisille. Siitä lähtien he ovat palvelleet taiteellaan tuota hunajaista liittoa.

🌼3.1.-30.1.2023.

Tervetuloa avajaisiin 3.1. 2023 klo 18-20.

Näyttely on auki Laajasalon kirjaston aukioloaikojen mukaan.

Aino ja Ina ovat tehneet näyttelyssä nähtävät teokset työn, opiskelun ja perhe-elämän lomassa. Teokset ovat syntyneet käsillä tekemisen ilosta ja nautinnosta, sekä halusta olla ja hoitaa puutarhaa yhdessä – vaalia ystävyyttä ja löytää aikaa luovuudelle. Mehiläisten seura yhdistää taiteessaan käsityötä, puutarhanhoitoa ja nykytaiteen traditiota. Heille käsityöt kuvastavat asennetta, kärsivällisyyttä, voimaa ja hellyyttä kanssaeläjiä kohtaan, olosuhteissa joissa vapaus elää omannäköistä elämää on löydettävä yhteisön ja huolenpidon lomasta. Puutarha- ja taide-elämä on intohimoista, sykkivää, toisteista, täynnä pettymyksiä ja henkeäsalpaavaa kauneutta. Se antaa nautintoa, joka pulppuaa hitaudesta, ruumiillisesta työstä ja multaisista sormista. Teosten näennäinen keveys ja arkisuus on silmänkääntötemppu. 

📣Mehiläisten seuran viiden kohdan manifesti Laajasalon tulevaisuuteen:

  1. Laajasalon luontoalueet säilytetään tai niitä kasvatetaan ja eläinten siirtymäreittejä viheralueiden välillä lisätään. 
  2. Puistot avataan kaupunkilaisille ja puutarhaharrastajille paikkoina, joissa saa osallistua suunnitteluun, hoitamiseen ja sadonkorjuuseen. Puistoista tulee kaupunkilaisten yhteisiä puutarhoja ja kohtaamispaikkoja.
  3. Monivuotisia kaupunkiviljelyalueita perustetaan lisää ja niihin järjestetään asiallinen vesihuolto kaupungin toimesta. Palstaviljely ja puutarhanhoito nähdään tärkeänä muiden harrastusmahdollisuuksien ja virkistystoiminnan rinnalla. Palstaviljelytoimintaa kehitetään ja viljelijöitä tuetaan toiminnassa ja sen itseohjautuvassa organisoimisessa.
  4. Tullisaaren puistoon rakennetaan Laajasalolaisten huoltokeskus, joka käsittää esteettömät vessat, vesipisteen, taukotuvan, puutarhavajan työkaluille ja verstaan. 
  5. Mehiläisten seura vaatii halvempaa julkista liikennettä vastineeksi siitä kärsimyksestä jota siltatyömaa saarelle aiheuttaa.

Svenska kulturfonden, Taiteen edistämiskeskus, Suomen Kulttuurirahasto, Helsingin kaupunki ja Suomen Oistat-keskus ovat tukeneet näyttelyn valmistamista.

Lämmin kiitos tukijoille, ystäville ja kanssakulkijoille. Erityiskiitos Catharinalle, Liisulle ja Henrille ❤️

Tekijä Liisu Vartija-Rissanen, valokuva Aino Aksenja, kuvankäsitely Mio

Bins sällskap: KUPA

Galleri Salmi, Degerö bibliotek

3-30.1.2023

Bins sällskaps utställning på Degerö bibliotek firar sällskapets treårsjubileum i Turholmsparken. År 2019 skiftade Turholmen från handelsrådgivaren Borgströms era till Binas tid, då konstnärerna Aino Aksenja och Ina Niemelä anvisade den till blommor och bin. Sedan dess har de tjänat denna söta förening med sin konst.

Aino och Ina har gjort verken i utställningen under tiden mellan arbete, studier och familjeliv. Konstverken har fötts ur glädjen och nöjet av att göra saker med händerna, samt viljan att vara i och ta hand om trädgården tillsammans – att vårda vänskap och hitta tid för kreativitet. I sitt arbete kombinerar Bee Company hantverk, trädgårdsskötsel och samtidskonst. För dem speglar hantverket attityd, tålamod, styrka och ömhet mot ens medvarelser, under omständigheter där friheten att leva ett eget liv måste finnas mitt i gemenskap och omsorg. Livet inom konst och trädgård är passionerat, pulserande, repetitivt; full av besvikelser och hisnande skönhet. Nöjet det ger väller från långsamhet, kroppsligt arbete och fingrar i jorden. Verkens skenbara lätthet och alldaglighet är ett trick.

Bins sällskaps fempunktsmanifest för Degerös framtid:

  1. Degerös naturområden bevaras eller utökas och djurens övergångsvägar mellan grönområden utökas.
  2. Parker öppnas för stadsbor och trädgårdsentusiaster som platser där en kan delta i planering, skötsel och skörd. Parker blir gemensamma trädgårdar och mötesplatser för medborgarna.
  3. Fler fleråriga stadsodlingsområden kommer att etableras och en ordentlig vattenförsörjning för dem ordnas av staden. Jordbruk och trädgårdsskötsel ses som viktiga vid sidan av andra hobbymöjligheter och fritidsaktiviteter. Stadsjordbruksaktiviteter utvecklas och odlare stöds i verksamheten och i dess självstyrande organisation.
  4. I Turholmsparken byggs ett servicecenter för Degerös invånare, som kommer att innehålla tillgängliga toaletter, en vattenpunkt, ett rasterum, ett trädgårdsskjul för verktyg och en verkstad.
  5. Bins sällskap kräver billigare kollektivtrafik i utbyte mot det lidande som brobygget på ön orsakat.

Svenska Kulturfonden, Centret för konstfrämjande, Finska kulturfonden, Helsingfors stad och Finska Oistat Center har stöttat vårt arbete.

Birundan

🕰 lördag 3.9.2022 kl 11-17 och söndag 4.9.2022 kl 11-17

📍 På Degerö, i Turholmens park, i trädgården av Trädgårdsmästarens stuga, ljust hus på backen i norra delen av parken

Birundan är ett mångsinnligt evenemang för hela familjen. Keramikkonstnär Catharina Kajander, bildkonstnär Aino Aksenja samt Turholmens biodlare och ljuskonstnär Ina Niemelä bjuder in dig i trädgården. Med oss också multikonstnär-musiker Noora Kauppila, Bins sällskap och sångare-låtskrivare Nightbird. Birundan är en del av Konstrundan-helgen, där konstnärer runtom i Finland öppnar sina ateljéer för publiken.

Vi är på plats, vår konst är på plats, kom du med!

Båda dagarna:

Turholms vilohem – Aino Aksenjas installation

Turholms campingplats – Ina Niemeläs ljusverk

Kritiskt utrotningshotade arter – del av verk Catharina Kajander är med

Sanctuary – Aksenjas och Niemeläs levande trädgårdsinstallation

Nostatus – Noora Kauppilas ljudverk

HO.5 Turholmsparken – Matt Parkers verk

Våffelkafé och honungskiosk!

Lerverkstad för barn.

Lördag:

Sångare-låtskrivare Nightbird (Anna-Stina Jungerstam) uppträder ca kl 15

❗️Tillgänglighet: Evenemanget är kostnadsfritt och passar alla intresserade. Parken är inte fullt tillgänglig. Det finns en gångväg i god skick till Trädgårdsmästarens stuga, men terrängen är backig och vägen i grus. Parkens parkeringsplatser finns på gångavstånd till trädgården och de är begränsade. Vi rekommenderar att komma till fots, på cykel eller med kollektivtrafik. I parken finns sommartoalett på den sydliga parkeringsplatsen. Evenemanget äger rum utomhus så klä dig enligt det.

Birundan har fått stöd från Svenska kulturfonden och Helsingfors stad.

Mehiläisten seurassa tapahtuu

1.5. Vapputori 12-14

Vapputori peruttu sairastapauksen takia. Mahtavia munkkejamme tarjolla tulevissa koitoksissa.

Tullisaaren puistossa, 00590
Viljelypalstojen vieressä.

Kesätori eli Laajasalo Grassroots Market on Mehiläisten Seuran järjestämä Laajasalon pienin toritapahtuma.
Vappupäivänä myymme itsetehtyjä vegaanisia munkkeja ja simaa Tullisaaren puistossa.

Maksu käteisellä tai mobile paylla.


20.5. Maailman mehiläispäivä 17-20

Istutetaan perunaa ja kukkia aamulla päiväkoti Nallessa ja illalla palstalla nr. 45.
Palstan koordinaatit: N:6673855.44 E:25501819.38

Pidämme istutusten lomassa hautausseremonian huhtikuussa kuolleelle Purotarhan sinisen kuningattaren pesälle.


27.-30.6. Avoin puistoresidenssi

Työsketelemme ulkona Tullisaaren puistossa kesäkuun viimeisellä viikolla 27.6.-30.6.

Järjestämme avoimet iltamat torstaina 30.6. klo 18-20.
Olet lämpimästi tervetullut seuraamme.
Ilmoittautumiset tekstiviestillä numeroon 0407175011 tai sähköpostilla osoitteeseen: mehilaistenseura@gmail.com.

Tiedotamme asiasta lisää kesäkuussa.


3.-4.9. Birundan på Trädgårdmästarens Stugan.

Lördag 3.9 klo 11-17
Söndag 4.9. klo 11-17
I Turholm Parken på Trädgårdsmästarens Stugan.

Birundan är ett mångsinnligt evenemang för hela familjen. Publiken kan kika in i biodlarens höstarbete, sätta händerna i lera, smaka och köpa honung, dofta på blommor och självklart se, höra och uppleva konstverken som vi installerar i trädgården och runt den i parken. Konstnärerna är på plats, och vi ser fram emot många intressanta möten med besökarna.

Birundan on monimuotoinen tapahtuma koko perheelle. Yleisö voi katsoa mehiläishoitajan syystöitä, laittaa kätensä saveen, maistaa ja ostaa hunajaa, haistella kukkia ja tietysti nähdä, kuulla ja kokea taideteoksia, joita laitamme esille puutarhaan ja sen ympäristöön. Taiteilijat ovat paikalla viikonlopun ajan.

Kontiokari, S. Yhdyskuntasuunnittelu, diplomityö 1964. Aalto-yliopiston arkisto.

Discussion on barrier tapes around the fallen Oak in Tullisaari

112 Likes, 35 Comments

October 16th @Tullisaari Park.

A writes at https://www.facebook.com/groups/laajasalo

Since this fallen old oak is going to be kept in place, would it be worth building around it a more beautiful fence to replace those plastic strips? The oak will rot there for decades.

B to A: Why do you even need a fence?

C to B: It’s probably to prevent kids from climbing and adults using it as a gym tree, the branches probably won’t last🤔

B to C: The children can climb over the fence, it is not holding anyone if they wanna go to the tree. And especially those strings won’t stop anyone.

C replies to B: Yeah, I haven’t seen anyone inside the strips even though I pass by it every day, parents don’t let their kids go in there.

B to C: In my opinion, those strings are but infinitely ugly. Either let that tree rot without ugly strings or lug it away. Trees fall and die, it’s just the normal cycle. What difference does it make if someone is sitting on a tree trunk or stump. That’s what I’ve been doing since I was a child. The fact that that carcass is in the park is a problem and therefore needs to be fenced, what a life!

C to B: The tree is 200 years old natural memorial, it can’t be compared to every common Spruce.

D to C: The tape doesn’t block anything and it’s ugly. Fortunately, there are still those who understand that you can’t go inside that tape. 100-year-old oak is a rarity in Finland and therefore worth protecting even when it has fallen.

E: Interested in hearing B’s view for this. Can the age of a fallen tree be calculated reasonably? When it decays, how long will the age continue to drop? And doesn’t the decaying process involve the branches breaking and breaking? So what does age matter after a fall?

F: It’s good to have something there to show that there is still a tree that is protected.

G: Would an old-fashioned fence go better than construction site strips?

H: That’s right – those stripy strips are ruining the whole area.

I: Could I grow new oaks!

J to I: There are dozens of little oaks around the oak already.

I to J. Wauu! Nature takes care!

Q: There really could be some more beautiful ribbon or fence, as the intention is to leave the old fallen oak in place to rot.

L: Message to the city park department to go…

M: That should be done.

Photo Ina Niemelä, 27.1.2022 at 9.14 a.m.

N: The lawn in the park is a wrong place for a decaying tree. The tree was protected as it grew, there is no longer a need for protection. It could be moved away from the treated area at least, i.e. somewhere nearby.

O to N: There is a story in this fallen tree. This is not about rotting.

N: I don’t think the story will end gloriously if the tree is left to rot in the middle of an otherwise well-kept park. There is no habit of leaving trees to rot in parks. It would be great if there was a carpenter in Laajasalo who could create a lot of new objects and stories from the wood.

P to N: There may be a little surprise for these protectors and keepers, when the little one is lying quietly, it will soon darken and rot and then it will be nice really nice to look at. And when it comes to carpentry, they’re so expensive guys that there might be no market for chisels or other useful item. I had a grandfather in Hålvik who was a carpenter (pictured with Hilja Matilda) but he moved to his last workshop as early as the 1960s …… [picture of a grandfather with Hilja Matilda].

Q: Crazy. Apartments should be built here because of climate change and the crowd is coming in like never before.

R to Q [GIF where handkerchiefs are handed]

S: Years ago I picked up acorns of ‘Tullisaari’s mighty’, they spent the winter in the fridge and then moved to my cottage, where they grow and become more handsome next to the ‘shelter trees’. :. :.

T: I am in favor of sawing the branches and protecting new seedlings and soon we have an oak forests on the shore – fallen birches and electric poles should be removed though.

U: I understand it’s about nurturing nature, a fallen oak provides a livelihood and a place to live for many amphibians. The human aesthetic eye has a problem; Of course, those plastic strips are ugly. Some real anchor rope, etc. to surround the deadwood?

A: Couldn’t it be sold to a carpenter and it would continue its life, for example, as a table or chairs? The park is not a natural forest where fallen trees are left to fall.

X to V: Good idea. Most of the oak is hardwood that will decay for decades, of course, but is there a need for the resulting CO2 emissions?

Y to V: Maybe the carpenter could make something for the park or for Aino Acte’s villa. A sign next to the removed carcass stating where it has been taken and how it will be used. The branches could be taken across the road to the woods. There are other fallen oaks there as well.

V to Y: Good idea.

Z: Ping Anna Elina Nummi? 🤔 1

Å: It is difficult to estimate which one is less disturbing in the park landscape, the tree or the strips, when it is not a natural area. Both should co to recycling. Really potty decision-making from the Helsinki park department.

Ä: That there is like an ancient giant creature. Let it peacefully rot and refine local biodiversity with its thousands of little helpers who already inhabit it. Birds also benefit from them. Would the obsession with the man fixing, just about everything, give in at this point, and just let this tired giant and his many friends take care of themselves. Its progressive state could then be made into a fine nature documentary, even a study in biology! There could be fairy-tales told of ancient worlds for children and lectures on the hidden life of trees for adults. After all, this old giant has seen what has happened in Tullisaari 300 years ago! So it is not just any timber. Stories from ancient times were told alongside it. A good gathering place for stories. Let’s build around it a traditional wooden fence and a big hut where to gather for stuff..Could we be a little creative for once ..,

Ö: The yellow-red warning tape is collected for recycling and replaced with a new ribbon. The ceremony will be held during Midsummer Week 2022. Best wishes from Bee Company .

  1. Anna Elina Nummi is a project planner for the urban environment of the City of Helsinki.

Keskustelu pölkkypesien haitoista ja hyödyistä

32 kommenttia

13. maaliskuuta kello 22.23  

A kirjoittaa paikassa https://www.facebook.com/groups/mehilaisempimehilaishoito

Tässä olen hieman hämilläni. En tosin ole vielä aloittamassa mehiläisten kanssa puuhaamista.Tarkoitus aloittaa suoraan pölkkypesistä.Kaadetuista puista, joihin jätän pitkät kannot. Ehkä rungon kappaleistakin.Sanovat että mehiläiset eivät pärjää omalla hunajallaan talven yli. Että kuolevat kun suolen täytyttyä menevät talvella pesästä ulos tekemään tarpeensa. Paleltuvat ennen kuin kerkeävät takaisin?Onko tämä tosiaan näin? Eikö Suomessa ole luonnonvaraisia mehiläisiä ollutkaan?

B: Hunajamehiläinen (apis mellifera) ei ole kotoperäinen laji, eri villimehiläislajeja täältä kyllä löytyy. Niistä ei tee hunajaa tietääkseni mikään. 

C: Vaikka aloittaisit pölkkypesistä, käy silti mehiläishoidon kurssi ennen kuin aloitat. Tiedät edes mitä et tiedä.

D vastaa C:lle: Ehdottomasti!

E: Pölkkypesät kuulostaa sen verran hankalilta etten itse rohkenisi lähteä sellaista kokeilemaan. Luultavasti vaan tulisin tappaneeksi sen pesän ja levittäneeksi tauteja lähialueiden mehiläispesiin. Jos kuitenkin päädyt kokeilemaan, niin suosittelen perehtymään parvien kiinniottoon erittäin perusteellisesti.

A kysyy E:ltä: Tuppaavatko parveilemaan enemmän pölkkypesistä?

E vastaa A:lle: Tila pölkyssä on rajoitettu, ja hoitaminen vaikeaa/ mahdotonta toteutetusta mallista riippuen.

C vastaa A:lle: Vahva suositus sille, että otat selvää mehiläisten elinkaaresta, ravinnosta, lisääntymisestä, talvehtimisesta, taudeista ja loisista. Noin alkajaisiksi. Ihan samalla tavalla kuin mitä tahansa muita eläimiä hankkiessa. Sillä välin kuin opiskelet, voit lisätä monimuotoisuutta tontillasi toimimalla luonnonvaraisten pölyttäjien hyväksi. Siihen löytyy hyviä ohjeita, ja sillä et saa aikaan vahinkoa eläimille etkä riesaa muille ihmisille.

F: Joidenkin kasvien medestä valmistuva hunaja on huonoa talviruokaa, joten kyllä se sokerilla talveuttaminen aina varmempi keino on. Muutenkin hunaja lisää ulostuspainetta sokeria enemmän, joten riski pesään ulostamisesta on todellinen.Kunnon valmistautuminen ennen mehiläisiä kannattaa tehdä, jottei homma käänny vaikka puutteellisen punkintorjunnan vuoksi alueen muita tarhaajia vastaan tai parvi lähde hallitsemattomasti vaikka naapurin piippuun.

G vastaa F:lle: Kuullostaa hiukan oudolta että hunaja olisi mehiläisille huonoa ruokaa. Vähän sama kuin sanoisi äidille ettei kannata rintaruokkia vauvaa kun korvikkeet ovat parempia. Ihmisen arroganssia luontoa kohtaan.

C: G tuo vertaus äidinmaitoon ontuu. Ei ole ”arroganssia luontoa kohtaan” ottaa huomioon ne olosuhteet, joissa tarhamehiläisen evoluutio on enimmäkseen tapahtunut (ei pitkiä yhtenäisiä pakkasjaksoja) ja se, että tietyistä hunajista kertyy enemmän ulostettavaa mehiläisen suoleen kuin toisista. Mehiläiset muodostavat symbioottisen kokonaisuuden elinympäristönsä kanssa. Itsekseen pärjäävä luonnonvarainen tarhamehiläiskanta Suomessa saattaisi hyvinkin olla hieno juttu, mutta italialaiset tai krainit tänne tuotuina ja pitkän ajan kuluessa hunajantuotantoon valittuina kantoina ovat kotieläimiä, eivät villieläimiä.

F vastaa G:lle: Huomaatko, etten kommentoinut aivan noin, kuinka väitit minun kommentoineen?

G vastaa C:lle: Kyllä nimenomaan eurooppalainen mehiläinen, jonka luontainen levinneisyysalue ulottui Uralille asti, on sopeutunut pitkiin pakkastalviin. Ja on pohjoisesss keski-Euroopassa suhteellisen pitkä talvi jolloin ruokaa ei ole saatavilla. Pohjois-Amerikassa, johon mehiläinen vietiin 1600-luvulla on tälläkin hetkellä laajoilla alueilla villimehiläisiä alueilla joissa on pitkä talvi. Ymmärtääkseni on varsin laaja tieteellinen yksimielisyys siitä että ei ole olemassa kesymehiläistä ja villimehiläistä erikseen vaan A. mellifera on A. mellifera kaikkialla. Toki ihminen on sotkenut rotujen levinneisyysalueet.

G: Sori F jos kärjistin sanomaasi. Välillä vaan harmittaa että näitä samoja asioita toistetaan ehdottomina totuuksina kun joillakin on toisensuuntaisia kokemuksia tai halua viedä toimintaansa mehiläisten kanssa eri suuntaan tai toimia eri lähtökohdista. Toisaalta kukaan ei esitä selitykseksi sitä että mehiläishoitaja yksinkertaisesti vaihtaa hunajan moninkertaisesti halvempaan sokeriin. Aika voimakas taloudellinen ohjaus toimia niinkuin toimitaan.

F: En kai missään ottanut kantaa hunajalaatuihin? Voihan olla, että jos pitää mehiläisiään rypsipeltojen äärellä, kannattaa vaihtaa hunaja sokeriin. Siihen mikä on Suomen luonnossa oikea määrä A. melliferaa ei taas taida olla yksiselitteistä tietoa. Onhan muitakin pölyttäjiä, ja ne saattavat kärsiä kilpailusta tarhamehiläisten kanssa. Luonnossahan populaatioiden kokoa ei määritä niinkään ravinnon märä sesongin aikana vaan pullonkaulat kuten talvi. Tarhamehiläinen saa nyt “epäreilua kilpailuetua” kun autamme ne talven yli ruokinnalla. Samasta syystähän meillä on liikaa kauriita.

C: Juuri tuota tarkoitin, että ihminen on toiminnallaan sotkenut levinneisyysalueet. Pohjolan tumman mehiläisen tarhatut kannat vaihtuivat Suomessa italialaisiin viimeistään sotien jälkeen, koska haluttiin suurempia hunajasatoja. Hyvä talvehtimiskyky omasta ympäristöstä kerätyn hunajan varassa ei ole ollut geneettisen valinnan perusteena millekään näistä silloin tänne tuoduista kannoista.

H: Itse olen talveuttanut mehit omalla hunajalla (ei kanerva) hyvin on mennyt! Yksi talvitappio siitä kun aloitin kolme vuotta sitten talveuttamisen oman hunajan kaa, pesiä nyt 14.Kuulostaa hienolta, että pölkkypesät kiinnostaa, opiskelet hyvin vaan ja upeaa jos niihin päädyt!! Yes!!!! Mulla unelmana pölkkypesä tiluksille! 🌼

F vastaa A:lle: Kuten huomaat jo näistäkin kommenteista kysymys on hiukan kiistanalainen. Mutta tässä ryhmässä jos missä pitäisi voida keskustella avoimesti. Pidän kahden viikon kuluttua ’Mehiläisempää mehiläishoitoa” kurssin jossa pölkkypesistäkin puhutaan vaikka pääpaino on ylälistapesissä.

F: Olen juuri hankkinut muutaman 70 cm paksun koivu ja kuusirungon, joista on tarkoitus tehdä pölkkypesiä. Rungon paksuus pitäisi olla minimissään 50 cm, jotta siihen mahtuu 20-25cm onkalo ja seinäpaksuus vielä yli 10 cm. Näiden toteuttamiseen on vähän eri tapoja – ensimmäiseksi on päätettävä onko tarkoitus kuitenkin korjata pesistä hunajaa vai rakentaako pesäpaikkoja villimehiläisille [kuva lumisista pölkyistä].

I: Mehiläinen (Apis mellifera), joka ei pärjää Suomessa omalla hunajallaan talven yli on kuin saimaannorppa, joka ei pärjää, jos ei ihminen kolaa pesää ympärille joka talvi.

F: Saattaishan se pärjätäkin, mutta pesäpaikkojen puute on suurin ongelma. Ja luultavasti pitäisi saada musta mehiläinen takaisin. Italialaiset ym talvehtivat liian suurella porukalla ja alkavat sikiöidä liian aikaisin, jolloin hunajaa kuluu. Tarhauksessa se on tietysti etu kun tarkoitus on vain vaihtaa hunaja sokeriin.

J: Mun mielestä, ja mun kokemuksella, rotua tärkeämpi asia on ominaisuudet joita mehiläisiällä on. Mustistakin löytyy tuhlailevia talvehtijoita.

F vastaa J:lle: Noinhan se tietenkin on. Minulla ei vielä ole mustia mehiläisiä ollut, mutta olen antanut itseni ymmärtää että ne noin keskimäärin talvehtivat pienemmällä porukalla.

K: Miksi tarhamehiläisiä pitäisi kasvattaa pölkyn sisällä? On melkoista inhimillistämistä (antropomorfismia) kuvitella, että niillä on jotenkin kivempaa siellä kuin hyvin hoidetussa pesässä, jotenkin parempi feng shui? Esimerkiksi maatiaislehmien suhteen lähes kaikki oivaltavat, että alkuperäisrodun karjaakin täytyy hoitaa. Onko eläinten huono hoito hyväksyttävämpää, jos kyseessä ovat hyönteiset? Eläin, joka tilataan toiselta tarhaajalta ja laitetaan asumaan ihmisen ontoksi kovertamaan pölkkyyn ei ole villieläin. Jos joku eläin spontaanisti asettuu onttoon pölkkyyn (esim lintu lintupönttöön) tai tekee kolonsa tontille jätettyyn kantoon, se on villieläin. Eläintarhoissakin yritetään tarhattujen villieläinten terveyttä hoitaa mahdollisimman hyvin, esimerkiksi torjumalla syöpäläisiä.

F vastaa K:lle: Ei lehmää ja mehiläistä voi rinnastaa noin. Lehmä – myös maatiainen – on hyvin kaukana luonnonvaraisesta alkumuodostaan. Mehiläinen on villieläin jonka ihminen on laittanut laatikkoon. Englanninkielisessä keskustelussa on jo todettu ettei ole järkeä eritellä mikä on wild honey bee eli villimehiläinen ja feral honey bee eli villiintynyt mehiläinen kun ne ovat kuitenkin ihan samaa porukkaa.

K vastaa F:lle: No sittenhän voi vaan laitella niitä pölkkyjä tarjolle niille villimehiläisille.

F vastaa K:lle: Niinpä. Ihmiset tekevät varmaan pölkkypesiä hiukan eri motiiveilla. Keski-Euroopassa ja Briteissä on nyt ’free the bees’ liike joka laittaa luontoon pölkkypesiä koska luonnonvaraisen mehiläisen suurin ongelma on pesäpaikkojen puute. Itse asiassa Apis mellifera on uhanalainen eurooppalainen yhdyskuntahyönteinen joka pesii harvakseltaan metsissä. On myös mehiläishoitajien edun mukaista ettei mehiläisen perimä ole pelkästään emokasvattajien hyppysissä. En näe ongelmaa siinäkään että joku haluaa tuottaa hiukan hunajaa perinteisissä pölkkypesissä.

J vastaa F:lle: Toi on hyvä pointti, tai oikeastaan erittäin tärkeä, että mehiläisten perimä on mehiläishoitajien käsissä. Laajensin tarkoituksella emonkasvattajista mehiläishoitajien ihan vain jotta jokainen mehiläisiä kasvattava tajuaa, että niitä rmoja voi jokainen kasvattaa omiin tarpeisiin. Suurinta vääryyttä mitä tarhassa voi mehiläisiä tehdä on ostaa aina emot suurelta emonkasvattajalta. Näin tulee edistäneeksi mehiläisten geneettistä köyhtymistä vaikkei sitä tarkottaisikaan.

F vatsaa J:lle: Samaa mieltä. Sehän on jo hyvä jos on hoitajia, jotka tuottavat emonsa itse vapaaparituksella, toiseksi kun on harrastajahoitajia jotka antavat emojen syntyä ja pariutua omia aikojaan, mutta askel eteenpäin olisi vielä villi/villintynyt mehiläiskanta, johon kohdistuu paikallisen luonnon valintapaine. Nythän tästä ei ole varmuutta, mutta tällä hetkellä ajattelisin että rajoittava tekijä on Suomessa (ja muuallakin) pesäpaikkojen puute, ei niinkään talvi.

J: Sopeutumattomuus varroaan on luultavasti se suurin tekijä. Ainakin täällä keskemmällä Suomessa on sen verran autioituneita tiloja, että luulisi sieltä löytyvän pesäpaikkojakin. Eipä lisästä varmaan haittaakaan ole 🙂

F vastaa J:lle: No sekin varmasti.

Mehiläisten seura: Mahtava ja asiantunteva keskustelu. Kiinnostaa A kuulla miten aattelit lähteä eteenpäin?