Kesätorin vapaailta 21.6 klo 18:00 Puutarhurin mökillä. Niitimme mökin pihan polut, kitkimme Mehiläisten seuran kukkapenkkiä sekä joimme raparperimehua ystävien ja ohikulkijoiden kanssa.
Teimme keskikesän retken Pionien kotiin Taivassaloon, josta ostimme kuusi pionin tainta Tullisaaren elävään temppeliin aiemmilla kesätoreilla ansaitsemillamme rahoilla.
Tervetuloa Mahiläisten seuran ensimmäiselle kesätorille Tullisaareen Vappupäivänä 1.5. 2021 klo 12 – 15.
Myymme kotitekoista simaa, vegaanisia munkkeja ja olkipaaleja.
Löydät meidät parkkipaikan läheisyydestä palstalta nr. 45.
Tule sellaisena kuin olet, sekä ota mukaan kasvomaski ja käteistä rahaa. Myös mobilepay käy.
Palvelemme yhtä perhe- tai ystäväkuntaa kerrallaan! Leivonnaiset ovat yksittäispakattuja.
@ainoaksenja
@ainoaksenja
@ainoaksenja
Mehiläisten seura tekee yhteistyötä myös perheenjäsenten, tuttavien, ystävien ja sukulaisten kanssa. Läheltä löytyvää innokkuutta, läsnäoloa ja apua arvostetaan ja otetaan se ilolla vastaan. Nämä mainostaulut syntyivät työpajassa lasten kanssa mökillä.
Laajasalon Kesätori on syntynyt @ainoaksenjan ja @inaniemelan haaveesta tehdä jotain hauskaa ja yhteisöllistä lähellä meidän koteja osana Mehiläisten seuraa.
Vapputorin sydämessä on munkit, simat ja lasten puolen porkkanamuffinssit ja tiivistemehu, olkipaalimaja, keppihevostelut ja vapun henki, prekaarin luokan taistelutanssit ja muut kiihkeät keväiset värinät.
Tulevaisuudessa luvassa on kaikenlaista maan ja taivaan välillä. Yleensä ainakin jotain pientä syötävää, kukkia ja boheemia ohjelmaa à la Mehiläisten seura ja kaikenkarvaiset ystävät.
Mehiläisten seuralla ei ole omia sometilejä, mutta tulevista tapahtumista ilmoitellaan näillä nettisivuilla ja kylteissä puistossa! Sekä vaihtelevasti meidän omissa somekanavissa.
Mehiläisten seura kiittää lämpimästi Suomen Kulttuurirahaston Paavo Koskisen rahastoa saamastaan apurahasta.
Rahasto perustuu lääketieteen ja kirurgian tohtori Paavo Koskisen (24.4.1904−4.3.1972) testamenttilahjoitukseen 1969. Huomattavan suuresta lahjoituksesta muodos- tettiin 1973 nimikkorahasto, jonka tuotolla tuetaan yleisesti tiedettä ja taidetta sekä julkaisutoimintaa.
Paavo Koskinen oli luonteeltaan pedantti, ja hänen täsmällisyytensä pikkuasioissa oli miltei neuroottista. Hän oli silti huumorintajuinen ja seurallinen, joskin hyvin pidättyväinen. Vapaa-aikansa ja lomansa hän vietti pääasiassa Sammatissa 1950 rakentamallaan kesämökillä. Lukemisen ohessa hän kalasti innokkaasti. Fyysinen työ kuului luonnollisena liikuntana hänen vapaa-aikaansa: metsänraivausta, halonhakkuuta, puutarhanhoitoa sekä talvella lisäksi hiihtoa.Paavo Koskinen ei avioitunut, ja vanhojen ystävien kuoltua hänen sosiaaliset suhteensa kutistuivat yksinäisyydeksi. Luonteensa mukaisesti hän tarkasteli sijoitus- ja käyttöomaisuutta eri tavoin. Edellisen hän arveli jäävän hyödyntämättä parhaalla mahdollisella tavalla, ellei sitä käytettäisi kokonaan tieteen ja kulttuurin edistämiseen parhaan asiantuntemuksen pohjalta. Jälkimmäinen eli kesämökki oli testamentissa erikseen…
Kun olin pesällä ja hoitoasu päällä, ihmiset katsoivat toimiani ujostelematta. Monesti he jopa kysyvät jotain? Esimerkiksi että mitä mehiläisille kuuluu tai tuleeko paljon hunajaa? Puhuimme usein puistosta tai säästä. Juttuttajilla saattoi olla muita suhteita mehiläishoitajien kanssa tai kokemuksia tarhamehiläisistä omasta takaa. Useimpien harrastus oli loppunut Varroa-punkin saavuttua Suomeen 80-luvulla.
Eräs mieleen jäänyt kohtaaminen tapahtui Rudolfin leikkipuistossa. Sovimme tekstarilla hujanajatreffit ostajan kanssa. Hän oli kotoisin Bashkiriasta Etelä-Uralilta, jossa hunajalla on erityinen merkitys. Neuvostoaikaan hunaja oli vientituote, mutta Baskirialla oli erityisvapaus myydä hunajaa kotimaassa, joka teki siitä suorastaan kansallista hunajaa.
Kävin puistossa joka viikko. Katsoin enää harvoin maisemaa. Useimmiten kiinnitin huomioni siihen oliko kuivaa vai kosteaa, mikä kukoisti ja mikä oli lakastumassa. Mikä jäi jalkoihin ja mikä valtasi tilaa. Opin rauhoittumaan pesällä kesän mittaan ja yritin punnita sitä käsituntumalla. Pesätöihin kuului pesän kuunteleminen ja haisteleminen, mutta en voi vielä sanoa osaavani tulkita näitä signaaleja.
Olen lukenut kaikenlaista mehiläisiin liittyvää ja vuoden kiinnostavimmat kirjat olivat Karl von Frischin Mehiläisen elämästä vuodelta 1968 ja Lotte Möllerin 2019 ilmestynyt Bin och människor.
Karl von Frisch, Mehiläisten elämästä, s.190-191, Suom. Olavi Sotavalta, Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino, Helsinki 1968
Ja tietysti seurannut muutakin aiheeseen liittyvää keskustelua. Mielenkiintoisinta on ollut lukea siitä millaista on hyvä mehiläistenhoito ja mitä sillä tavoitellaan. Itse ajattelen ettei tarhamehiläisiä kannata pitää ellei ole kiinnostunut myös niiden tekemästä hunajasta tai riippuvainen niiden pölytyspalvelusta. Kyse on lopulta myös muiden mehiläislajien elintilasta. Toisaalta ajattelen, että pienimuotoinen eläintenpito ja ruoan kasvatus harrastus pitää ajatukset elämän ja kuoleman kysymyksissä, sekä kiinni nykyhetkessä ja vuodenajoissa. Vuotta kannatteli tunne, että aika lasten, mehiläisten ja kasvimaan parissa, ei ole hukkaan heitetty.
David kirjoittaa blogissaan (theapiarist.org) minusta hyvin:
If you want to keep bees because …
you like honey – you’d be better off in every regard (time, money, health) just buying it. Not from the supermarket. Buy directly from a local beekeeper – it will be better honey.
you want to improve pollination and help the environment – you’d be better off making homes for solitary bees, as they’re more efficient pollinators.
you’ve been told that “bees are threatened” – do some more homework on hive numbers and why they’re threatened … then, and only then, get some training and some bees.
Beekeeping, done well, is a fabulous example of working with nature and the environment. It’s a fascinating hobby 1. Every year brings new experiences and things to learn.
However, as a beekeeper you’re working with the environment and influencing the environment. Done badly, beekeeping can be detrimental, to your own bees, your neighbour’s bees and to the environment.
Ensimmäinen kesä ja syksy olivat vapaita tavoitteista ja ideoinnista. Opiskelin ja uppouduin. Tärkeintä oli olla puistossa, seurata pesien kehittymistä ja katsoa mitä tapahtuu. Sekä tunnustella ketä taideprojektimme kiinnostaa, mitä kehkeytyy? Mistä innostun ja mistä lannistun? Ajan kuluessa isoksi kysymykseksi nousi kysymys mittakaavasta. Esimerkiksi kuinka monta kiloa hunajaa elättää yhden perheen, ja kuinka monessa kukassa mehiläisten tulee vierailla sitä varten? Tähän ei tietenkään ole yhtä vastaustausta, sillä vuodet ovat vaihtelevia ja kustannukset samoin. Lauri Ruottisen Mehiläishoitoa käytännössä osa 2 (SML, 2014) antaa pesien määrän ja hunajan kilohinnan laskemiseen kaavoja luvussa: Hunajan tuotannon kannattavuus. Nämä kysymykset kiinnostavat minua, sillä nykyisen kaltainen tehokkuuden vaatimus alkutuotannossa (eli esimerkiksi mehiläistarhauksessa) voi poistua vasta kun pienimuotoisempi tuotanto on taloudellisesti kannattavaa – tai tehotuotanto kannattamatonta. Mehiläisten seuran hyvin pienimuotoisen hunajantuotannon tuottoa ei kuitenkaan tosiasiassa lasketa vain rahassa. Seuran hunaja on monenlaisen vaihdannan väline. Purkillisen hunajaa voi vaihtaa mm. aikaan, keskusteluun, apuun tai rahaan.
Edit. Lauri Ruottinen, s. 308, Mehiläishoitoa käytännössä osa 2, 2. painos 2014, toim. Suomen mehiläishoitajain Liitto r.y.
It’s a backbreaking and economically-borderline business. This site [David’s The Apiarist Blog] is firmly focussed on hobby beekeepers with 1-20 colonies (though preferably at least two).
Mehiläisten seuran hunaja on kaupunkihunajaa parhaimmillaan. Pesien lähistöllä kilometrin säteellä on viljelypalsta-alue, metsää, niittyä, puutarhoja, useita metsälehmuksia ja puiston istutusalueita. Erityisen surisevia kesällä olivat puiston Paatsamat. Linkosin seuran hunajan jo elokuun alussa, ja vaikka loppukesän hyvät keruusäät tuottivat lisää satoa, jätin syyshunajat mehiläisille talviruoaksi.
Seuran hunaja voitti kolmannen palkinnon Stadin tarhaajien sadonkorjuuillan hunajakisassa 15.9. Osallistujia oli 15, joten jaettu pronssi tuntui mukavalta. Voittoisia hunajia yhdisti monimuotoinen lajisto pesän lähettyvillä.
Kuvan hunajapurkit lepäävät Tullisaaressa 20-21. syyskuuta välisenä yönä kaatuneen tammen oksalla. Aiemmin viikolla puhaltaneella Aila-myrskyllä lienee ollut osuutta asiaan. Kyseinen tammi oli suojeltu luonnonmuistomerkiksi tasan 64 vuotta aiemmin. Sen tarkkaa ikää ei ole selvitetty, mutta sen arvellaan olevan n. 200 vuotta vanha.
Osallistuin sunnuntaina 27.9. 2020 Helsingin kaupungin järjestämälle Puun päivän retkelle Tullisaaressa ja kaupunkiympäristön projektipäällikkö Elina Nummi kertoi ilokseni, että monet asiantuntijat suosittelevat kaatuneen tammen jättämistä puistoon lahoamaan luonnonmuistomerkkinä. Lahoavan puun lajisto on moninkertainen elävään puuhun verrattuna. Suomen oloissa suuren tammen lahoaminen voi kestää jopa 20 vuotta ja tuoda puistoon täysin uusia lajeja.
Helsingin luonnonmuistomerkeistä ja tärkeistä luontoalueista löytää valtavasti tietoa mm. kaupungin luontotietojärjestelmästä.
The Bee Company has four hives in Tullisaari park, Helsinki. Ina is the beekeeper of our Art collective.
If you live close by the hives, call me if:
you see a swarm
you notice vandalism
you have something to ask or just want to have a chat
My number is +358 (0)407175011
The bees I keep are temperate Italian-Finnish honeybees (Apis mellifera ligustica). Summer 2020 was peaceful and rewarding. We avoided swarming and the hives seemed to be managing well, although sometimes I was nervous whether I was doing anything right. I had to disturb / care for the hive on a weekly basis for I wanted to learn to read the queen’s actions and the development of the hive better. There were a few cold weeks in May and the growth of the hive did not start until the beginning of June. In June, I divided the hive and bought a new queen . Midsummer was hot and the bees were working hard. The July rains taxed the honey yield. In the beginning of August, I took about 50 kilos of honey from the hives and started giving them the sugar syrup. Currently, both hives have queens born this summer and a good crowd. Only a few varroa mites were found in the mite inspection. The summer has been soaringly interesting and the bees gentle on a novice beekeeper like me.
Mehiläisten seura on kestollinen ja elävä taideprojekti mehiläisten ja ihmisten elämismaailmojen risteymistä, herkistymisestä ja taipumisesta toisten rytmeihin. Etsimme ja harjoittelemme uusia työ- ja olemisen tapoja nöyrempään ihmisyyteen ja epävarmempaan tulevaisuuteen.
Seurassa on kyse monimuotoisuuden ymmärryksen harjoittamisesta ja taiteellisesta työstä itsessään; vaihtokaupoista, ruumiillisuudesta, kohtaamisesta, ei-kielellisestä kommunikaatiosta ja sitoutumisesta. Mehiläisten seura kytkeytyy syvällisesti tarpeeseen tehdä asioita uudella tavalla; päätyä eri paikkaan kuin mistä on lähtenyt liikkeelle ja nähdä tie ulos näköalattomuudesta, sekä jakaa tämä prosessi avoimesti muiden kanssa.
Työtapamme ovat systemaattisia ja työläitä, kuuntelevia ja mukautuvia. Mehiläiset kiinnostavat monia ja aloitamme laajan taiteiden, tieteiden ja ammattien välisen keskustelun ja punomme rihmastoja ja siltoja ihmisten, mehiläisten ja suunnitelmien välille. Mehiläisten seura on paikka missä mahdolliset tulevaisuudet muotoutuvat.
Kutsumme teidät iloisiin Tullisaaren ekofeministisiin karkeloihin, ruumiillisiin retkiin ja hunajamaistiaisiin.
Mehiläisten seura valittiin Saaren kartanon residenssiin kesällä 2021. Vasemmalta lukien: Aino Aksenja, Ina Niemelä, Ingvill Fossheim, Marlon Moilanen ja Suvi Tuominen Kuva: Jussi Virkkumaa / Saaren kartanon residenssi.
