Puiston pesien ensimmäinen talvi

Kello 9:00 aamulla
Kuva Ina Niemelä © 12. 1. 2021

Muutamia huomioita kahdeksalta kuukaudelta / some observations from the last 8 months:

Kun olin pesällä ja hoitoasu päällä, ihmiset katsoivat toimiani ujostelematta. Monesti he jopa kysyvät jotain? Esimerkiksi että mitä mehiläisille kuuluu tai tuleeko paljon hunajaa? Puhuimme usein puistosta tai säästä. Juttuttajilla saattoi olla muita suhteita mehiläishoitajien kanssa tai kokemuksia tarhamehiläisistä omasta takaa. Useimpien harrastus oli loppunut Varroa-punkin saavuttua Suomeen 80-luvulla. When at the hive and the bee suit on, I and my deeds were looked at unconstrained, and I was often chatted at and asked about the bees. I liked to talk about the weather or the park with the interviewers. Sometimes people had their own experiences with the honeybees. Most of them had given up on their hobby after the arrival of Varroa-mite in Finland in the 80s.

I remember one particular encounter in the Rudolf’s playground. I texted the honey bayer that we could meet there after work and have a chat. He was originally from Bashkiria in South Ural, where honey has a special meaning to people. In Soviet times, honey was an export product — everything that was purchased by the Central Union was sent abroad. And therefore, to get honey one needed to keep bees or to know a beekeeper. Bashkiria managed to get away from the “export duty” and its honey was sold in stores. Eräs mieleen jäänyt kohtaaminen tapahtui Rudolfin leikkipuistossa. Sovimme tekstarilla hujanajatreffit ostajan kanssa. Hän oli kotoisin Bashkiriasta Etelä-Uralilta, jossa hunajalla on erityinen merkitys. Neuvostoaikaan hunaja oli vientituote, mutta Baskirialla oli erityisvapaus myydä hunajaa kotimaassa, joka teki siitä suorastaan kansallista hunajaa.

The Oak that fell in the 21st of September.
Photo Ina Niemelä © 19.1.2021

Kävin puistossa joka viikko. Katsoin enää harvoin maisemaa. Useimmiten kiinnitin huomioni siihen oliko kuivaa vai kosteaa, mikä kukoisti ja mikä oli lakastumassa. Mikä jäi jalkoihin ja mikä valtasi tilaa. Opin rauhoittumaan pesällä kesän mittaan ja yritin punnita sitä käsituntumalla. Pesätöihini kuului pesän kuunteleminen ja haisteleminen, mutta en voi vielä sanoa osaavani tulkita näitä signaaleja. I went to the park every week. I rarely looked at the landscape. More often I saw what was dry or moist, what was blooming and what was withering. What disappeared under the other plants and what was it that took more space. I learnt to calm down with the bees and tried to feel the difference in weight of the hives by hand. I always smelled and listened to the hives in addition to other tasks, but I admit I have much to lean in interpreting those signals.

I have read this and that about bees and the most insightful books for me this year were The Dancing Bees: An Account of the Life and Senses of the Honey Bee by Karl von Frisch and a recent book by a Swedish author Lotte Möller called Bees and Their Keepers: Through the seasons and centuries, from waggle-dancing to killer bees, from Aristotle to Winnie-the-Pooh. Olen lukenut kaikenlaista mehiläisiin liittyvää ja vuoden kiinnostavimmat kirjat olivat Karl von Frischin Mehiläisen elämästä vuodelta 1968 ja Lotte Möllerin 2019 ilmestynyt Bin och människor.

Karl von Frisch, Mehiläisten elämästä, s.190-191, Suom. Olavi Sotavalta, Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino, Helsinki 1968

Ja tietysti seurannut muutakin aiheeseen liittyvää keskustelua. Mielenkiintoisinta on ollut lukea siitä millaista on hyvä mehiläistenhoito ja mitä sillä tavoitellaan. Itse ajattelen ettei tarhamehiläisiä kannata pitää ellei ole kiinnostunut myös niiden tekemästä hunajasta tai riippuvainen niiden pölytyspalvelusta. Kyse on lopulta myös muiden mehiläislajien elintilasta. Toisaalta ajattelen, että pienimuotoinen eläintenpito ja ruoan kasvatus harrastus pitää ajatukset elämän ja kuoleman kysymyksissä, sekä kiinni nykyhetkessä ja vuodenajoissa. Vuotta kannatteli tunne, että aika lasten, mehiläisten ja kasvimaan parissa, ei ole hukkaan heitetty. Surely I followed the discussions around beekeeping in social media also. The most interesting has been to read what beekeepers (hobbyists and professional) think what is good beekeeping and what are their aims in that matter. I think that if one chooses to keep honeybees it is essential to give value (in the human realm) for the honey they make and the pollination service that follows. For in the end it is also about the livelihood and lebensraum of the other bee species too. On the other hand I think small scale animal keeping and food growing hobby keeps oneself intertwined with the questions of life and death, precent moment and the seasons. The overall feeling of the last eight months has been that, all that time spent with my children, allotment and the bees, has been time well spent.

David writes it down well in his blog . David kirjoittaa blogissaan (theapiarist.org) minusta hyvin:

If you want to keep bees because …

  • you like honey  – you’d be better off in every regard (time, money, health) just buying it. Not from the supermarket. Buy directly from a local beekeeper – it will be better honey.
  • you want to improve pollination and help the environment – you’d be better off making homes for solitary bees, as they’re more efficient pollinators.
  • you’ve been told that “bees are threatened” – do some more homework on hive numbers and why they’re threatened … then, and only then, get some training and some bees.

Beekeeping, done well, is a fabulous example of working with nature and the environment. It’s a fascinating hobby 1. Every year brings new experiences and things to learn.

However, as a beekeeper you’re working with the environment and influencing the environment. Done badly, beekeeping can be detrimental, to your own bees, your neighbour’s bees and to the environment.

Toinen pesä siirrettiin puutarhurin huvilan pihaan marraskuussa.
Kuva Ina Niemelä© 17. 1. 2021

Ensimmäinen kesä ja syksy olivat vapaita tavoitteista ja ideoinnista. Opiskelin ja uppouduin. Tärkeintä oli olla puistossa, seurata pesien kehittymistä ja katsoa mitä tapahtuu. Sekä tunnustella ketä taideprojektimme kiinnostaa, mitä kehkeytyy? Mistä innostun ja mistä lannistun? Ajan kuluessa isoksi kysymykseksi nousi kysymys mittakaavasta. Esimerkiksi kuinka monta kiloa hunajaa elättää yhden perheen, ja kuinka monessa kukassa mehiläisten tulee vierailla sitä varten? Tähän ei tietenkään ole yhtä vastaustausta, sillä vuodet ovat vaihtelevia ja kustannukset samoin. Lauri Ruottisen Mehiläishoitoa käytännössä osa 2 (SML, 2014) antaa perien määrän ja hunajan kilohinnan laskemiseen kaavoja luvussa: Hunajan tuotannon kannattavuus. Nämä kysymykset kiinnostavat minua, sillä nykyisen kaltainen tehokkuuden vaatimus alkutuotannossa (eli esimerkiksi mehiläistarhauksessa) voi poistua vasta kun pienimuotoisempi tuotanto on taloudellisesti kannattavaa – tai tehotuotanto kannattamatonta. Mehiläisten seuran hyvin pienimuotoisen hunajantuotannon tuottoa ei kuitenkaan tosiasiassa lasketa vain rahassa. Seuran hunaja on monenlaisen vaihdannan väline. Purkillisen hunajaa voi vaihtaa mm. aikaan, keskusteluun, apuun tai rahaan. First summer and autumn were free from aims and ideas. I studied bees and immersed myself in. The most important for me was to be outdoors and observe the hives. Also to look out who is interested in our project and what might emerge from that. I wanted to find out what excites and what dispirits me. The biggest question for me, as time went by and work hours accumulated, was: how many kilos of honey makes a living for one family, and how many flowers need bees to visit for that? There is no one answers of course as years and expenses differ, yet Practical Beekeeping part two edited by Lauri Ruottinen, gives straightforward formulae in calculating the profitability of producing honey. These questions are very interesting to me for the large scale factory farming can only cease to an end when the small scale primary production (for ex professional beekeeping) becomes more profitable – or large scale factory farming less profitable. However the Bee Company’s honey from our extra small scale production is valued in more versatile measures: a jar can be exchanged for time, conversation, help or money, etc.

Edit. Lauri Ruottinen, s. 308, Mehiläishoitoa käytännössä osa 2, 2. painos 2014, toim. Suomen mehiläishoitajain Liitto r.y.

Footnotes (from David)

  1. It’s a backbreaking and economically-borderline business. This site [David’s The Apiarist Blog] is firmly focussed on hobby beekeepers with 1-20 colonies (though preferably at least two).

Mehiläisten seura

Mehiläisten seura koostuu kuudesta taiteilijasta ja mehiläisistä. Se on kestollinen ja elävä taideprojekti mehiläisten ja ihmisten elämismaailmojen risteymistä, herkistymisestä ja taipumisesta toisten rytmeihin. Etsimme ja harjoittelemme uusia työ- ja olemisen tapoja nöyrempään ihmisyyteen ja epävarmempaan tulevaisuuteen. Käytämme etnografisia tutkimusmetodeja, erityisesti inspiroituen monilajisesta etnografiasta, mikä tarkastelee sitä, miten ihmiselämät kietoutuvat ei- ihmislajeihin.

Seurassa on kyse monimuotoisuuden ymmärryksen harjoittamisesta ja taiteellisesta työstä itsessään; vaihtokaupoista, ruumiillisuudesta, kohtaamisesta, ei-kielellisestä kommunikaatiosta ja sitoutumisesta. Mehiläisten seura kytkeytyy syvällisesti tarpeeseen tehdä asioita uudella tavalla; päätyä eri paikkaan kuin mistä on lähtenyt liikkeelle ja nähdä tie ulos näköalattomuudesta, sekä jakaa tämä prosessi avoimesti muiden kanssa.

Me olemme: Aino Aksenja (kuvataiteilja),Ina Niemelä (koollekutsuja, valosuunnittelija, mehiläistarhaaja), Ingvill Fossheim (skenografi, biotaiteilija), Marlon Moilanen (tanssija), Matt Parker (taiteilja, tutkija), Suvi Tuominen (taiteilija, esiintyjä, arkeologi).

Työtapamme ovat systemaattisia ja työläitä, kuuntelevia ja mukautuvia. Mehiläiset kiinnostavat monia ja aloitamme laajan taiteiden, tieteiden ja ammattien välisen keskustelun ja punomme rihmastoja ja siltoja ihmisten, mehiläisten ja suunnitelmien välille. Mehiläisten seura on paikka missä mahdolliset tulevaisuudet muotoutuvat.

Kutsumme teidät iloisiin Tullisaaren ekofeministisiin karkeloihin, ruumiillisiin retkiin ja hunajamaistiaisiin.

Mehiläisten seura valittiin Saaren kartanon residenssiin kesällä 2021. Vasemmalta lukien: Aino Aksenja, Ina Niemelä, Ingvill Fossheim, Marlon Moilanen ja Suvi Tuominen
Kuva: Jussi Virkkumaa / Saaren kartanon residenssi.

Mehiläisten seura / The Bee Company consists of six artists and bees. We are interested in artistic work as situated knowledge under the precarious conditions of multispecies livelihoods. Particularly sharing lifeworlds and becoming with non-human others. More specifically Apoidea and the practice of beekeeping. Such situated knowledge enables recognition and action on the complex interdependencies of multispecies livelihoods in changing socio-ecological conditions in an epoch characterised by severe environmental disturbances.

The act of slowing down, thinking and performing otherwise are political acts of resistance in the neoliberal work conditions. Our project is a place where possible futures become immediate, as we are unfolding very different planes of thinking about art, artistic practices and art institutions. The Bee Company is deeply connected to the need of doing otherwise; to land onto a new scene and see a ray of light in the lack of prospects; and share this journey in a generous way.

We work collaboratively allowing different kind of voices, interests and contributions. In these precarious conditions we cannot perform in unison, but instead of working alone we have come together in order to unite our forces to occupy space for the bees, our community and ourselves. We will organise gatherings to meet and learn from other residents, artists, scholars and beekeepers. Some of these gatherings/symposiums will be organised in collaboration with the Bioarts Society.

Our work invites everyone in joyful ecofeminist actions and idleness, with artistic quality and insight, looking all the way down to the materiality of the body and the soil.