Puiston pesien ensimmäinen talvi

Kello 9:00 aamulla
Kuva Ina Niemelä © 12. 1. 2021

Muutamia huomioita kahdeksalta kuukaudelta / some observations from the last 8 months:

Kun olin pesällä ja hoitoasu päällä, ihmiset katsoivat toimiani ujostelematta. Monesti he jopa kysyvät jotain? Esimerkiksi että mitä mehiläisille kuuluu tai tuleeko paljon hunajaa? Puhuimme usein puistosta tai säästä. Juttuttajilla saattoi olla muita suhteita mehiläishoitajien kanssa tai kokemuksia tarhamehiläisistä omasta takaa. Useimpien harrastus oli loppunut Varroa-punkin saavuttua Suomeen 80-luvulla. When at the hive and the bee suit on, I and my deeds were looked at unconstrained, and I was often chatted at and asked about the bees. I liked to talk about the weather or the park with the interviewers. Sometimes people had their own experiences with the honeybees. Most of them had given up on their hobby after the arrival of Varroa-mite in Finland in the 80s.

I remember one particular encounter in the Rudolf’s playground. I texted the honey bayer that we could meet there after work and have a chat. He was originally from Bashkiria in South Ural, where honey has a special meaning to people. In Soviet times, honey was an export product — everything that was purchased by the Central Union was sent abroad. And therefore, to get honey one needed to keep bees or to know a beekeeper. Bashkiria managed to get away from the “export duty” and its honey was sold in stores. Eräs mieleen jäänyt kohtaaminen tapahtui Rudolfin leikkipuistossa. Sovimme tekstarilla hujanajatreffit ostajan kanssa. Hän oli kotoisin Bashkiriasta Etelä-Uralilta, jossa hunajalla on erityinen merkitys. Neuvostoaikaan hunaja oli vientituote, mutta Baskirialla oli erityisvapaus myydä hunajaa kotimaassa, joka teki siitä suorastaan kansallista hunajaa.

The Oak that fell in the 21st of September.
Photo Ina Niemelä © 19.1.2021

Kävin puistossa joka viikko. Katsoin enää harvoin maisemaa. Useimmiten kiinnitin huomioni siihen oliko kuivaa vai kosteaa, mikä kukoisti ja mikä oli lakastumassa. Mikä jäi jalkoihin ja mikä valtasi tilaa. Opin rauhoittumaan pesällä kesän mittaan ja yritin punnita sitä käsituntumalla. Pesätöihini kuului pesän kuunteleminen ja haisteleminen, mutta en voi vielä sanoa osaavani tulkita näitä signaaleja. I went to the park every week. I rarely looked at the landscape. More often I saw what was dry or moist, what was blooming and what was withering. What disappeared under the other plants and what was it that took more space. I learnt to calm down with the bees and tried to feel the difference in weight of the hives by hand. I always smelled and listened to the hives in addition to other tasks, but I admit I have much to lean in interpreting those signals.

I have read this and that about bees and the most insightful books for me this year were The Dancing Bees: An Account of the Life and Senses of the Honey Bee by Karl von Frisch and a recent book by a Swedish author Lotte Möller called Bees and Their Keepers: Through the seasons and centuries, from waggle-dancing to killer bees, from Aristotle to Winnie-the-Pooh. Olen lukenut kaikenlaista mehiläisiin liittyvää ja vuoden kiinnostavimmat kirjat olivat Karl von Frischin Mehiläisen elämästä vuodelta 1968 ja Lotte Möllerin 2019 ilmestynyt Bin och människor.

Karl von Frisch, Mehiläisten elämästä, s.190-191, Suom. Olavi Sotavalta, Kustannusosakeyhtiö Otavan kirjapaino, Helsinki 1968

Ja tietysti seurannut muutakin aiheeseen liittyvää keskustelua. Mielenkiintoisinta on ollut lukea siitä millaista on hyvä mehiläistenhoito ja mitä sillä tavoitellaan. Itse ajattelen ettei tarhamehiläisiä kannata pitää ellei ole kiinnostunut myös niiden tekemästä hunajasta tai riippuvainen niiden pölytyspalvelusta. Kyse on lopulta myös muiden mehiläislajien elintilasta. Toisaalta ajattelen, että pienimuotoinen eläintenpito ja ruoan kasvatus harrastus pitää ajatukset elämän ja kuoleman kysymyksissä, sekä kiinni nykyhetkessä ja vuodenajoissa. Vuotta kannatteli tunne, että aika lasten, mehiläisten ja kasvimaan parissa, ei ole hukkaan heitetty. Surely I followed the discussions around beekeeping in social media also. The most interesting has been to read what beekeepers (hobbyists and professional) think what is good beekeeping and what are their aims in that matter. I think that if one chooses to keep honeybees it is essential to give value (in the human realm) for the honey they make and the pollination service that follows. For in the end it is also about the livelihood and lebensraum of the other bee species too. On the other hand I think small scale animal keeping and food growing hobby keeps oneself intertwined with the questions of life and death, precent moment and the seasons. The overall feeling of the last eight months has been that, all that time spent with my children, allotment and the bees, has been time well spent.

David writes it down well in his blog . David kirjoittaa blogissaan (theapiarist.org) minusta hyvin:

If you want to keep bees because …

  • you like honey  – you’d be better off in every regard (time, money, health) just buying it. Not from the supermarket. Buy directly from a local beekeeper – it will be better honey.
  • you want to improve pollination and help the environment – you’d be better off making homes for solitary bees, as they’re more efficient pollinators.
  • you’ve been told that “bees are threatened” – do some more homework on hive numbers and why they’re threatened … then, and only then, get some training and some bees.

Beekeeping, done well, is a fabulous example of working with nature and the environment. It’s a fascinating hobby 1. Every year brings new experiences and things to learn.

However, as a beekeeper you’re working with the environment and influencing the environment. Done badly, beekeeping can be detrimental, to your own bees, your neighbour’s bees and to the environment.

Toinen pesä siirrettiin puutarhurin huvilan pihaan marraskuussa.
Kuva Ina Niemelä© 17. 1. 2021

Ensimmäinen kesä ja syksy olivat vapaita tavoitteista ja ideoinnista. Opiskelin ja uppouduin. Tärkeintä oli olla puistossa, seurata pesien kehittymistä ja katsoa mitä tapahtuu. Sekä tunnustella ketä taideprojektimme kiinnostaa, mitä kehkeytyy? Mistä innostun ja mistä lannistun? Ajan kuluessa isoksi kysymykseksi nousi kysymys mittakaavasta. Esimerkiksi kuinka monta kiloa hunajaa elättää yhden perheen, ja kuinka monessa kukassa mehiläisten tulee vierailla sitä varten? Tähän ei tietenkään ole yhtä vastaustausta, sillä vuodet ovat vaihtelevia ja kustannukset samoin. Lauri Ruottisen Mehiläishoitoa käytännössä osa 2 (SML, 2014) antaa perien määrän ja hunajan kilohinnan laskemiseen kaavoja luvussa: Hunajan tuotannon kannattavuus. Nämä kysymykset kiinnostavat minua, sillä nykyisen kaltainen tehokkuuden vaatimus alkutuotannossa (eli esimerkiksi mehiläistarhauksessa) voi poistua vasta kun pienimuotoisempi tuotanto on taloudellisesti kannattavaa – tai tehotuotanto kannattamatonta. Mehiläisten seuran hyvin pienimuotoisen hunajantuotannon tuottoa ei kuitenkaan tosiasiassa lasketa vain rahassa. Seuran hunaja on monenlaisen vaihdannan väline. Purkillisen hunajaa voi vaihtaa mm. aikaan, keskusteluun, apuun tai rahaan. First summer and autumn were free from aims and ideas. I studied bees and immersed myself in. The most important for me was to be outdoors and observe the hives. Also to look out who is interested in our project and what might emerge from that. I wanted to find out what excites and what dispirits me. The biggest question for me, as time went by and work hours accumulated, was: how many kilos of honey makes a living for one family, and how many flowers need bees to visit for that? There is no one answers of course as years and expenses differ, yet Practical Beekeeping part two edited by Lauri Ruottinen, gives straightforward formulae in calculating the profitability of producing honey. These questions are very interesting to me for the large scale factory farming can only cease to an end when the small scale primary production (for ex professional beekeeping) becomes more profitable – or large scale factory farming less profitable. However the Bee Company’s honey from our extra small scale production is valued in more versatile measures: a jar can be exchanged for time, conversation, help or money, etc.

Edit. Lauri Ruottinen, s. 308, Mehiläishoitoa käytännössä osa 2, 2. painos 2014, toim. Suomen mehiläishoitajain Liitto r.y.

Footnotes (from David)

  1. It’s a backbreaking and economically-borderline business. This site [David’s The Apiarist Blog] is firmly focussed on hobby beekeepers with 1-20 colonies (though preferably at least two).

Tullisaaren hunaja

Park/forest/garden/meadow honey from Tullisaari.

This jar of honey from East Helsinki is a piece of Mehiläisten seura.
Our collective work is interested in artistic work as situated knowledge under the precarious conditions of multispecies livelihoods. This jar can be exchanged for time, conversation, help or money.
Photo Aino Aksenja © 10.10.2020

Mehiläisten seuran hunaja on kaupunkihunajaa parhaimmillaan. Pesien lähistöllä kilometrin säteellä on viljelypalsta-alue, metsää, niittyä, puutarhoja, useita metsälehmuksia ja puiston istutusalueita. Erityisen surisevia kesällä olivat puiston Paatsamat. Linkosin seuran hunajan jo elokuun alussa, ja vaikka loppukesän hyvät keruusäät tuottivat lisää satoa, jätin syyshunajat mehiläisille talviruoaksi. Bee Company’s honey is urban honey at its best. There are allotments, forest, meadows, gardens, park vegetation, many Salix and Tilias within the radius of 1 km. Especially buzzing were the Frangula alnus bushes in the park. I extracted a set of honey in the beginning of August and due to warm weather a lot more honey was foraged after that, but I decided to leave it for the bees.

Seuran hunaja voitti kolmannen palkinnon Stadin tarhaajien sadonkorjuuillan hunajakisassa 15.9. Osallistujia oli 15, joten jaettu pronssi tuntui mukavalta. Voittoisia hunajia yhdisti monimuotoinen lajisto pesän lähettyvillä. Bee Company’s honey won the third price in the harvest fiesta of the Beekeepers of Helsinki. Because there were 14 other contestants with their excellent honeys, I was surprised yet pleased for us. All the honeys awarded were from places with diverse nature.

Kuvan hunajapurkit lepäävät Tullisaaressa 20-21. syyskuuta välisenä yönä kaatuneen tammen oksalla. Aiemmin viikolla puhaltaneella Aila-myrskyllä lienee ollut osuutta asiaan. Kyseinen tammi oli suojeltu luonnonmuistomerkiksi tasan 64 vuotta aiemmin. Sen tarkkaa ikää ei ole selvitetty, mutta sen arvellaan olevan n. 200 vuotta vanha. In the photo above the honey is sitting on the branches of an oak that fell after the Aila storm during the night of the 21st of September, exactly 64 years after the tree was conserved. It’s exact age has not been dated, but it is estimated being approximately 200 years old.

Sijainti: Tullisaaressa, kartanoalueen nurmikentällä lähellä Henrik Borgströmintien risteystä
Omistus: Helsingin kaupunki
Rauhoituspäätös: Lääninhallitus, 20.09.1956 (LH Nro 8805)
Muistomerkin luonne: Puu
Kohteen kuvaus: Tämän komean tammen latvus on levinnyt laajaksi ja osa raskaista vaakasuoraan kasvavista oksista on maassa kiinni. Vuoden 2003 mittauksen mukaan puun ympärysmitta tyven kohdalta oli 382 cm ja korkeus 17 metriä.
Kuva Aino Aksenja © 10.10.2020

Osallistuin sunnuntaina 27.9. 2020 Helsingin kaupungin järjestämälle Puun päivän retkelle Tullisaaressa ja kaupunkiympäristön projektipäällikkö Elina Nummi kertoi ilokseni, että monet asiantuntijat suosittelevat kaatuneen tammen jättämistä puistoon lahoamaan luonnonmuistomerkkinä. Lahoavan puun lajisto on moninkertainen elävään puuhun verrattuna. Suomen oloissa suuren tammen lahoaminen voi kestää jopa 20 vuotta ja tuoda puistoon täysin uusia lajeja. On an arbour day and on my birthday 27th of September, I took part in a tree tour in Tullisaari park organised by The City of Helsinki. For my great joy I was told by the city’s civil servant Elina Nummi, that the tree will be left to decay where it fell as natural memorial. The amount of species in an oak decaying is multiple to a living one. In Helsinki latitudes it may take nearly 20 years for a large oak to decompose completely.

Helsingin luonnonmuistomerkeistä ja tärkeistä luontoalueista löytää valtavasti tietoa mm. kaupungin luontotietojärjestelmästä. You can find out more about the natural monuments and (officially acknowledged) ecologically important areas in Helsinki from the Nature Information System.

10.10.2020 talviruoka on jo kuivattu ja peitetty, sekä pesä laitettu kahdelle osastolle. Iso osa mehiläisistä kyyhöttää jo emon ympärillä, mutta edelleen osa työläisistä kerää lämpiminä päivinä siitepölyä ja mettä syksyn viimeisistä kukista.
Kuva Aino Aksenja ©

Jos olet kiinnostunut seuramme hunajasta voit ottaa minuun yhteyttä (p. +358 40 7175011). If you are interested in the honey, contact me!

-Ina

Tullisaaren mehiläispesät / Beehives in Tullisaari

Mehiläisten seuralla on tällä hetkellä kaksi pesää Tullisaaren puistossa, Laajasalossa. Mehiläisiä hoitaa Ina. The Bee Company has two hives in Tullisaari park, Helsinki. Ina is the beekeeper of our Art collective.

Jos asut pesien lähistöllä ja havaitset:

If you live close by the hives, call me if:

  • pesästä lähteneen parven / you see a swarm
  • ilkivaltaa / you notice vandalism
  • sinulla on muuta kysyttävää tai haluat jutella / you have something to ask or just want to have a chat

Voit soittaa minulle numeroon 0407175011 (Ina)

Pidän Italialais-suomalaisia lauhkeita tarhamehiläisiä (Apis mellifera ligustica). Kesä 2020 oli rauhallinen ja antoisa. Pesät eivät parveilleet ja voivat mukavasti, vaikka välillä jännitin osaanko tehdä mitään oikein. Jouduin häiritsemään/hoitamaan pesää viikottain, sillä halusin oppia lukemaan emon toimia ja pesän kehitystä paremmin.

Toukokuussa oli muutama kylmä viikko ja pesän kasvu pääsi käyntiin vasta kesäkuun alussa. Kesäkuussa jaoin pesän ja ostin uuden emon Mesimestareilta. Juhannus oli helteinen ja mehiläiset ahkeroivat. Heinäkuun sateet verottivat hunajasatoa. Elokuun alussa otin hunajaa pesistä n. 50 kiloa ja aloitin talviruoan annon.

Tällä hetkellä molemmissa pesissä on uudet kesällä syntyneet emot ja hyvin porukkaa. Punkkilaskennassa löytyi vain muutama punkki. Kesä on ollut huiman kiinnostava ja mehiläiset mukavan lempeitä tällaiselle aloittelevalle tarhaajalle kuin minä.

Ina

The bees I keep are temperate Italian-Finnish honeybees (Apis mellifera ligustica). Summer 2020 was peaceful and rewarding. We avoided swarming and the hives seemed to be managing well, although sometimes I was nervous whether I was doing anything right. I had to disturb / care for the hive on a weekly basis for I wanted to learn to read the queen’s actions and the development of the hive better.

There were a few cold weeks in May and the growth of the hive did not start until the beginning of June. In June, I divided the hive and bought a new queen . Midsummer was hot and the bees were working hard. The July rains taxed the honey yield. In the beginning of August, I took about 50 kilos of honey from the hives and started giving them the sugar syrup.

Currently, both hives have queens born this summer and a good crowd. Only a few varroa mites were found in the mite inspection. The summer has been soaringly interesting and the bees gentle on a novice beekeeper like me.

Ina
Jaokkeen teossa heinäkuussa 2020. Kuva Aino Aksenja©